Jokainen johtoryhmän jäsen täyttää sähköisen kyselyn, joka arvioi muutosvalmiutta.
Hyöty: Koko johto saa yhteisen tilannekuvan.
Miksi osa muutoksista onnistuu ja osa ei? Viestintä muutosvoimana -opas kokoaa kansainvälisen tutkimuksen opit 675 johtajalta, joista kaksi kolmasosaa edustaa liiketoimintajohtoa. Se tarjoaa käytännön työkaluja ja vertailupohjaa oman organisaation muutosvalmiuden arviointiin.
Opas myös kertoo, miksi juuri viestintä on ratkaiseva tekijä esimerkiksi muutosten taloudellisessa onnistumisessa. Saat konkreettisia keinoja, joilla teet muutoksesta läpinäkyvää, sitouttavaa ja tuloksellista.
Muutokset harvoin kaatuvat itse strategiaan, ne kaatuvat viestintään. Vaikka 97 % ylimmästä johdosta pitää viestintää ratkaisevana tekijänä muutoksen onnistumisessa, vain joka neljäs organisaatio arvioi muutoksensa erityisen onnistuneiksi. Seuraava muutos odottaa jo kulman takana, joten varmista, että se onnistuu.
Kaiun muutosviestinnän tilannekuvan avulla pääset vertaamaan organisaatiosi muutosvalmiutta kansainväliseen aineistoon ja saat tutkimuksen parhaat opit arkeesi.
Tutkimuksen mukaan tyypillisimpiä kipupisteitä ovat:
Jos muutos jää puolitiehen, investoinnit valuvat hukkaan. Kaiun muutoviestinnän tilannekuva paljastaa organisaatiosi muutosvalmiuden ja konkretisoi, mitä pitää tehdä, jotta muutos toteutuu.
Varaa tilannekuva, jos haluat kirkastaa muutoksen suuntaa ja saada johtoryhmäsi sitoutumaan yhdessä.
Jokainen johtoryhmän jäsen täyttää sähköisen kyselyn, joka arvioi muutosvalmiutta.
Hyöty: Koko johto saa yhteisen tilannekuvan.
Käymme vastaukset läpi sparrauksessa ja vertaamme niitä kansainväliseen PROI:n Transformation Readiness Index -aineistoon (675 johtajaa 30 maasta).
Hyöty: Löydätte yhteisen näkemyksen tärkeimmistä kehityskohteista.
Saatte kirjallisen analyysin ja konkreettiset toimenpiteet, jotka perustuvat kansainväliseen tutkimustietoon onnistuneista muutoksista.
Hyöty: Tiedätte heti, mihin tarttua muutosvalmiuden kasvattamiseksi.
Tilannekuvan jälkeen autamme tarvittaessa viemään kehityskohteet käytäntöön – esimerkiksi vahvistamaan esihenkilöiden ja johdon viestintäosaamista, varmistamaan brändin pysymisen mukana muutoksessa ja tukemaan muutoksen johtamista viestinnän keinoin.
Aloita muutosviestinnän tilannekuvasta. Varaa ensimmäinen keskustelu: jo puolessa tunnissa saat selkeyttä siihen, mitä hyötyä tilannekuvasta olisi teille.